Mitä matkailuauton vuokrauksesta on hyvä tietää?

Ajokorttivaatimus: Henkilöautokortti (B-kortti) ja vähintään 21 vuoden ikä. Uudenaikaisten matkailuautojemme ajamiseen ei tarvitse erikoistaitoja. Ne ovat itse asiassa jopa helpompia ja mukavampia ajaa kuin monet henkilöautot.

Vakuutus: Matkailuautoissamme on vuokrauskäyttöön tarkoitetut kattavat vakuutukset: liikennevakuutus ja autovakuutus (kaskovakuutus), jotka ovat voimassa Länsi-Euroopassa. Mikäli jotain sattuu, vuokraajan vastuulle jää ainoastaan maksimissaan 840 euron omavastuu. Omavastuuta voi halutessaan pienentää lisämaksulla.

Vuokrahinta sisältää vuokrausvakuutukset, täyden varustuksen (katso edellisen nettisivun kohta ‘Vuokrausvarustus’), käytön opastuksen autoa luovutettaessa, ympärivuorokautisen päivystyksen matkalla eteen tulevien kysymysten varalta, sekä auton päältä pesun ennen lähtöä ja palautettaessa.

Polttoaineenkulutus: Autojemme uusinta tekniikkaa edustavat dieselmoottorit ovat paitsi tehokkaita, niin myös taloudellisia ajaa. Normaaliajossa auton polttoaineenkulutus on noin 10 litraa dieseliä sataa kilometriä kohden.

Varausmaksu suoritetaan varauksen yhteydessä. Samassa yhteydessä vuokrauksesta tehdään kirjallinen sopimus. Varausmaksu on osa vuokrasummaa, ja vuokran loppuosa maksetaan viimeistään autoa noudettaessa.

Tupakointi ja lemmikkieläinten pito matkailuautoissamme on kielletty. Tällä haluamme varmistaa sen, että automme pysyvät kaikkien käytettävissä olevina, siisteinä ja viihtyisinä. Huom! Vuokrattavana on kolme matkailuautoa, joihin voi ottaa lemmikin mukaan.

Auto luovutetaan vuokralle huollettuna ja tarkastettuna, päältä pestynä ja sisältä siivottuna, polttoainetankki + nestekaasupullot + raikasvesisäiliö täynnä. Toisin sanoen täysin lähtökunnossa ja käyttövalmiina.

Auto palautetaan polttoainesäiliö täynnä, sisältä siivottuna ja wc-kasetti tyhjennettynä. Päältäpäin autoa ei tarvitse pestä, eikä vesisäiliöitä täyttää tai tyhjentää.

Turvallisuuteen on matkailuautoissamme kiinnitetty huomiota. Laadukkaat matkailuautomme edustavat alan uusinta tekniikkaa. Modernit, sinänsä turvalliset nestekaasulaitteet tarkastetaan säännöllisesti. Autoissa on turvavyöt jokaiselle matkustajalle, turvatyynyt, lukkiutumattomat jarrut, luistonesto, jauhesammutin, palohälytin ja ylävuoteiden turvaverkot. Autoille tehdään lisäksi perusteelliset huoltotarkastukset ennen luovutusta.

Takaisin edelliselle sivulle